Miksi laboratoriossa korkean puhtausasteen alumiinioksidijauhe puhdistuu, mutta aiheuttaa pehmeitä kohtia?

Miksi juuri teidän korkeapuhtausinen alumiinioksidijauheenne?
Mills on puhdas laboratoriossa, mutta aiheuttaa pehmeitä kohtia tuotanto-uuneissa

Olen seurannut jo kaksitoista vuotta, kuinka erittäin puhdas alumiinioksidijauhe käyttäytyy eri tavalla laboratoriossa ja toisella tavalla, kun se päätyy todelliseen tuotantomyllyyn ja uuniin. Yleisin yllätys ei ole sertifikaatissa mainittu hiukkaskoko, vaan se, kuinka natriumjäämät ja jauheen kalsinointitapa näkyvät polton jälkeen heikkoina kohtina tai epätasaisena kutistumisena.

Suurimmassa osassa korkeapuhtaisesta alumiinioksidijauheesta, jota käytetään korkean alumiinioksidipitoisuuden keraamikoissa ja jauhamisvälineissä, Na₂O-pitoisuus on 0,1–0,4 %. Luku näyttää pieneltä, kunnes tarkastellaan, mitä tapahtuu yli 1550 °C:n lämpötilassa. Suurempi natriumpitoisuus edistää nestevaiheen sintrausta alhaisemmissa lämpötiloissa, mikä kuulostaa hyödylliseltä, kunnes nestevaihe alkaa liuottaa alumiinioksidia ja saostuu sitten uudelleen liian suurina rakeina. Nämä suuret rakeet jättävät jälkeensä huokoisuutta, joka ei umpeudu, ja lopputuloksena on paikallisia pehmeitä alueita, jotka ilmenevät alhaisena kovuutena tai varhaisena kulumisena.

Itse mittaamamme laboratoriotulokset

Viime vuonna teimme rinnakkaisvertailun kahdesta kaupallisesta kalsinoidusta alumiinioksidijauheesta, joiden nimellispitoisuus oli molemmissa 99,5 % Al₂O₃ ja joiden d50-arvo oli noin 1,2–1,5 µm. Jauheessa A oli 0,08 % Na₂O:ta; jauheessa B oli 0,28 % Na₂O:ta. Puristimme halkaisijaltaan 50 mm:n levyjä 100 MPa:n paineella ja poltimme niitä 1580 °C:ssa 2 tuntia ilmassa.

Jauhe A:n tiheys oli 3,82 g/cm³ (noin 96 % teoreettisesta), ja sen raekoko oli melko tasainen, alle 5 µm. Jauhe B:n tiheys oli 3,75 g/cm³, ja siinä esiintyi hajanaisia yli 20 µm:n rakeita sekä suljettua huokoisuutta sisältäviä ryhmiä. Vickers-kovuus kiillotetuilla leikkeillä oli keskimäärin 1680 HV jauheella A ja 1490 HV jauheella B, ja jauheen B alhaiset lukemat sijaitsivat aina suurten rakeiden vieressä. Veden imeytyminen B-levyissä oli edelleen 0,4 %, kun taas A:n imeytyminen oli alle 0,1 %. Nämä erot eivät ole dramaattisia yksittäisessä testikappaleessa, mutta ne tulevat nopeasti esiin, kun valmistetaan jauhatusvälineitä tai kulutusosia, joiden on säilytettävä kokonsa kuormituksen alaisena.

Miltä se näytti tehtaalla

Korkean alumiinioksidipitoisuuden jauhatuspalloja valmistava asiakas sai ajoittain liian pehmeitä palloja – niiden kovuusarvot olivat 150–200 HV alhaisemmat kuin muilla erän palloilla, ja tämä ilmiö esiintyi aina samoissa uunivaunun paikoissa. He käyttivät reaktiivista alumiinioksidijauhetta, jonka Na₂O-pitoisuus oli määritelty enintään 0,2 %:ksi. Kun tarkistimme saapuvat erät, kolmessa viidestä pitoisuus oli 0,24–0,31 %. Jauhin oli 1,5 m:n eräjauhin, joka oli täytetty 92-prosenttisella alumiinioksidijauheella ja jossa alumiinioksidijauhetta jauhettiin pienen määrän orgaanista sideainetta käyttäen 6 tuntia. Lietteen lämpötila paikan päällä pysyi noin 35–40 °C:ssa, ja lopulliseksi d50-arvoksi saatiin noin 0,8 µm. Jauhimessa ei näyttänyt olevan mitään vikaa.

Ongelma ilmeni polton jälkeen. Natriumpitoisuudeltaan korkeammat erät sintrautuivat pallon ulkopinnalla nopeammin, kun taas ydin jäi jälkeen, mikä aiheutti tiheysgradientin. Leikkasimme muutaman “pehmeän” pallon poikkileikkaukseksi ja havaitsimme saman suurirakeisen ja jäännöshuokoisuuden kuvion, jonka olimme nähneet laboratoriolevyissä. Kun saapuvan Na₂O:n rajaa tiukennettiin arvoon ≤0,12 % ja lisättiin 30 minuutin pito 1200 °C:ssa lämmityksen aikana, jotta alumiinioksidijauhe ehtisi tasaantua, pehmeitä palloja koskevat valitukset vähenivät jyrkästi. Jauhatusaika ja jauhatusvälineiden kulumisnopeus eivät muuttuneet; ainoa todellinen ero oli jauheen koostumus ja pieni muutos lämmitysohjelmaan.

Mikä on kentällä todella tärkeää

Hiukkaskokojakauma on edelleen tärkeä tekijä, mutta se on harvoin se ensimmäinen asia, joka aiheuttaa ongelmia nykyaikaisessa kalsinoidussa alumiinioksidissa. Useimmat toimittajat pystyvät saavuttamaan tasaisen d50-arvon. Enemmän vaihtelevia tekijöitä ovat natriumpitoisuus, kalsinoinnin jälkeen jäljelle jäänyt agglomeroitumisaste sekä se, kuinka suuri osa jauheesta on todella reaktiivista verrattuna kovaan alfa-alumiinioksidiin. Kalsinoitu alumiinioksidijauhe, joka näyttää hyvältä laserhiukkaskokomittarilla, voi silti sisältää kovia agglomeraatteja, jotka eivät hajoa kokonaan kuuden tunnin jauhatusjaksossa, varsinkin jos jauhin toimii hieman liian kylmänä tai jauhatusvälineet ovat kuluneet.

Jos valmistat puristus- tai liukuvaluosina osia, joiden kovuuden on oltava tasainen sintrauksen jälkeen, tarkistan kolme asiaa ennen kuin alan miettiä jyrsintäaikaa: todellisen Na₂O-pitoisuuden sertifikaatissa (ei tyypillistä arvoa), BET-pinta-alan (suurempi arvo tarkoittaa yleensä suurempaa reaktiivisuutta, mutta myös suurempaa agglomeraattien muodostumisen riskiä) sekä nopean tiheystestin, jonka teet itse valmisteellesi sen sijaan, että luottaisit pelkästään toimittajan tietoihin. Laboratorio- ja tuotantolaitoksen väliset erot näkyvät lähes aina poltetussa osassa, eivät jauhetussa lietteessä.

Kalsinoidun alumiinioksidijauheen käsittely on yksinkertaista, kunnes pienet kemialliset erot tulevat esiin todellisessa uunin käyttöohjelmassa. Kun olet havainnut samanlaisen heikkokohdan kuvion sekä laboratoriokiekkoissa että tuotantopalloissa, et enää pidä Na₂O-arvoa pelkkänä taustatietona.

fiFinnish
Selaa alkuun